Sä käyt läpi hirveen surun siitä että lapsiluku jää vaan kahteen kun olet toivonut enemmän. Tunnet hirveetä katkeruutta ja vihaa kaikkia niitä äitejä kohtaan jotka saa useita lapsia. Sit siitä jotenki pääsee yli, tyytyy tilanteeseen tai jotain.
Sä saat kuulla et sun terveydentila on kohentunut huimasti kuin ihmeen kautta. Sä kysyt, että kannattaako niistä lapsista enää haaveilla, vai oliko se nyt tässä tosiaan. Ja vastaus yllättäen onkin että joo nyt olis ihan hyvä hetki jne. Mikä ilo!!
Sä odottelet puolisen vuotta ja päätät yrittää ja tuut raskaaksi taas. Mikä onni!! Et olis ikinä uskonut!!
Eka ultra, siellä se vauva vilkuttelee, se on terve, elossa, ihminen. Ja samalla käynnillä sulle pamautetaan: "sun pitää tehdä abortti!!!"
Suru, viha, katkeruus..... juuri tämän takia sitä kysyi alunperin voiko siitä haaveilla että EI olisi tässä tilanteessa!! ("kyllähän sä nyt viikossa pystyt päättää tän asian")
Ja se pettymys minkä on aiheuttanut, sekä muille että itselleen.
Olisi pitänyt mennä töihin tänään, olemaan lasten kanssa, en pystynyt.
Ja kaikki joille sä oot kertonut vauvasta, lapsillekin kerroit ja sit selität ettei vauvaa tulekaan!!
En mä ole päättänyt vielä, viikkoja nyt tasan 12, pelottaa oma terveys, mut se et pitäis tappaa oma lapsi!!! Miten kukaan pystyy tekee niin????
Mä nään sen ultra-kuvan edessäni koko ajan. Ei ne meinannu mulle yhtään paperikuvaakaan antaa, jouduin pyytämään ja sain kaksi huonointa koko sarjasta. En mä halua unohtaa mun lasta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti