yhyy

Se tunne kun sun "unelmatyyppi" alkaa seurustelemaan.... jonkun muun kanssa. Siitäkin huolimatta että sä tiesit ettei sulla voi mitenkään olla minkään valtakunnan mahdollisuuksia.

byrokratia

sanon vaan että vittu! ....on ihanaa olla väliinputoaja.... rahaa pitäs saada mut joka paikassa kuulut just siihen joukkoon jolle ei tipu. Eikä mikää onnistu. Ite et haluais muuta ku tehä työtä, saada rahaa, maksaa laskut ja ostaa ruokaa. Mutta tuntuu olevan aika mahdotonta.....

elämän suurien kysymysten äärellä eli miks miks miks....

Miks lääkärit ei voi kerralla kirjoittaa pidempää saikkua ettei tarttis koko ajan juosta ja miks just silloin kun ei aivot todellakaan toimi pitäis pystyy miettii kaikkia lippujen ja lappujen täyttöä. Miks on niin vaikeaa saada rahaa elämiseen. Miks kaikki työ josta tykkään on vuorotyötä tai liian raskasta. Miks tää on näin vitun vaikeeta!! miks kaikki paska tulee aina yhen ihmisen niskaan? Missä se aurinko on jonka pitäis sinne risukasaanki paistaa?

Yksinäisyys

Että mulla ottaa päähän ja satuttaa todella tää yksinäisyys! Pöljä palasin Facebookiin ja taas pyysin jos joku viettäis mun kanssa aikaa niin ei! Pääsis sit edes tästä ujoudesta niin vois ihan yksinänsä mennä tekee kaikkee mistä tykkään, mistäs sitä tietää jos vaik sit löytys joku ystävä!!

jälkiviisauttako?

Jos et voi saada lapsia ei varmaan kannata ottaa sellasta puolisoa, jolla ei ole ennestään omia. Biologisen lapsen kaipuu on vain niin suuri. :(

se on tehty

Vauva on poissa. Mulla on aivan järjettömän paska olo!! Mä olisin halunnut vielä sen yhden. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että eihän tästä voi mitenkään selvitä!! Ja tältä kaikelta olis vältytty jos yks vitun lääkäri olis sanonu toisin. Ihan hirveetä leikkimistä ihmisillä ja ihmishengellä.

mä vaan ihmettelen suuresti

Tein uuden Facebook-profiilin, en laittanu kuvaani, en syntymäaikaani niin et kukaa sitä näkis, en paikkakuntaa jne jne. En ollu pyytäny yhtään kaveria, en valinnu et sähköpostin kautta niit ettisin tms. Mulla on kaimoja pilvin pimein. En antanu FB:lle lupaa "seurata mun muuta netin käyttöä" (siel oli sellanen kohta). Niin siihen "ihmisiä joita saatat tuntea"- kohtaan pamahtaa kaikki jotka oli mun kavereina aiemmin eri profiilissa ja kaks kaveripyyntöäkin mun entisiltä kavereilta!! WTF!?!?

katkeruus

Sä käyt läpi hirveen surun siitä että lapsiluku jää vaan kahteen kun olet toivonut enemmän. Tunnet hirveetä katkeruutta ja vihaa kaikkia niitä äitejä kohtaan jotka saa useita lapsia. Sit siitä jotenki pääsee yli, tyytyy tilanteeseen tai jotain.

Sä saat kuulla et sun terveydentila on kohentunut huimasti kuin ihmeen kautta. Sä kysyt, että kannattaako niistä lapsista enää haaveilla, vai oliko se nyt tässä tosiaan. Ja vastaus yllättäen onkin että joo nyt olis ihan hyvä hetki jne. Mikä ilo!!

Sä odottelet puolisen vuotta ja päätät yrittää ja tuut raskaaksi taas. Mikä onni!! Et olis ikinä uskonut!!

Eka ultra, siellä se vauva vilkuttelee, se on terve, elossa, ihminen. Ja samalla käynnillä sulle pamautetaan: "sun pitää tehdä abortti!!!"

Suru, viha, katkeruus..... juuri tämän takia sitä kysyi alunperin voiko siitä haaveilla että EI olisi tässä tilanteessa!! ("kyllähän sä nyt viikossa pystyt päättää tän asian")

Ja se pettymys minkä on aiheuttanut, sekä muille että itselleen.

Olisi pitänyt mennä töihin tänään, olemaan lasten kanssa, en pystynyt.

Ja kaikki joille sä oot kertonut vauvasta, lapsillekin kerroit ja sit selität ettei vauvaa tulekaan!!

En mä ole päättänyt vielä, viikkoja nyt tasan 12, pelottaa oma terveys, mut se et pitäis tappaa oma lapsi!!! Miten kukaan pystyy tekee niin????

Mä nään sen ultra-kuvan edessäni koko ajan. Ei ne meinannu mulle yhtään paperikuvaakaan antaa, jouduin pyytämään ja sain kaksi huonointa koko sarjasta. En mä halua unohtaa mun lasta!

niin sanotut työkaverit

Mulla raivostuttaa pari ihmistä joiden kanssa työskentelen.
Kaikki alkoi siitä kun he saivat tietää, että mä pelkään ihan sairaasti palloja ja kaikkea mikä lentää holtittomasti päin (niinku frisbeet, raketit yms.) Koko viime kevään mä sain kuulla suoranaista vittuilua asiasta melkein päivittäin: "menisitsä Sue tonne -suljettuun tilaan- noitten pallojen kanssa? Ainiinainiin ku sul oli se juttu sori mä muistan ens kerralla!!" ja monena päivänä sama juttu!! Ja kerran: "nii jos sä voisit jotenki siedättää ittes siihen ku se vähän niinku kuuluu tähän ammattiin".

 Ensinnäki, ku mul on ollu tää pelko lapsesta asti ei siitä niin vaan eroon pääse. Eikä se, että joutuis olee tekemisissä kaikenlaisten lentävien esineiden kanssa niin todellakaan ole olennainen osa tätä ammattia, ainakaan mun mielestä ja onhan ihmisiä erilaisia ja eri pelkoja!!

Eilen olin ekaa päivää töissä kesäloman jälkeen ja olin tekemisissä juurikin pallojen kanssa, mutta tilanne oli sellainen, jossa tiesin mihin suuntaan pallot menee eikä tarvinnut olla aivan paniikissa (toisin kuin aiemmin suljetussa tilassa jossa tuntui että pallo tulee KOKO ajan juuri minua päin ja kovalla vauhdilla eikä sen liikkeissä ollut mitään logiikkaa), työkaverit näki tämän ja vielä loman jälkeenki he muistivat "Mites sä äsken olit tuolla pallojen kanssa???" Ja selitin että on todellakin eri asia kun ei ole seiniä ympärillä (tilaa juosta pakoon) ja pallon liikkeillä joku logiikka ja se kulki pääosin maata pitkin eikä ilmassa sinne sun tänne.

Huomenna pitäisi olla heidän kanssaan tekemisissä ja mua ahdistaa niin törkeästi!! Oon monesti miettiny et onks musta ees tähän ihan vaan ton takia, enkä mä oo ees valmistunu vielä. Pitäskö luovuttaa??

Mutta arvaatteko minkä ikäisiä nää irvailijat on??

se tunne....

Se tunne kun sulla on sellanen lokerikko täynnä pieniä koriste-esineitä odottamassa seinälle laittoa ja joku tulee ja oksentaa sen päälle.......

Eniten vituttaa kaikki

Blogi siitä kaikesta mikä ottaa päähän ja sitähän mun elämässä riittää.

Se tunne kun jää jatkuvasti kaikesta ulkopuoliseksi, kukaan ei pyydä minnekään muuta kuin silloin kun et varmasti pääse. Se kun vihjataan, että kun on lapsia niin pitäisi sitten olla vain heidän kanssaan, niinkuin elämässä ei saisi enää äitinä olla muuta kuin lapset. Ei siis sillä että minä menisin ympäriinsä ja lapset olisi aina hoidossa vaan valittaessani sitä etten ikinä pääse, annetaan ymmärtää että tämä on minun valintani, lapset, ettei silloin vaan pääse ja siihen pitäisi olla tyytyväinen. Mutta kun minusta olisi kiva välillä olla kavereiden kanssa ja nauraa ja pitää hauskaa. Mutta niin, kun ei ole niitä kavereita.

Mä luulin että niitä olisi. Oli naamakirja-profiili ja paljon kavereita siellä, tai jotenkin sitä luuli niin. Pyysin uudestaan ja uudestaan "lähtisikö joku kahville?", "lähtisikö joku minigolffaamaan?", "keilaamaan?", "tekee jotain hauskaa??". Ei yhtä ainutta vastausta. Ikinä. Poistan profiilin, koska vituttaa niin paljon, jos joku kaipaa mua niin se kyllä sit soittaa ja kysyy kuulumisia tms. Ei soittanut, ei kukaan.