Ajoin töistä kotiin tuossa yhtenä päivänä enkä tiedä mistä sain ajatuksen päähäni, mutta mietin uskontoja. Mietin mihin itse voisin uskoa (jos uskoisin). Tai olisiko se edes uskonto.
Mietin raamattua ja sitä kuinka minulle on toitotettu ettei saa palvoa muita jumalia. Mietin ihmisiä, jotka katsovat jumalansa patsaita, kumartavat kuvia, kiittävät, uhraavat..... mitä tahansa. Ja sitten mulla nyrjähti. Miksi?
Kumartaa kuvaa/patsasta..... yht'äkkiä se tuntui jotenkin hassulta.
Mä oon saanu kristillisen kasvatuksen, mun suvussa on uskovaisia, mä kuulun kirkkoon, muhun on istutettu joku jumalanpelko..... mutta nyt se tuntuu vaan hassulta.
Ehkä mun kannattaisi lukea filosofeista.....
Eihän sitä tiedä miksi me ollaan olemassa, ohjaako meidän kohtaloa joku muu kuin vaistot/mieli/luonnonvalinta..... se on kyllä aivan mahdoton ajatus oikeastaan.
Mulla oli hieno ajatus siitä kuinka tekee hyviä asioita, ajattelee positiivisesti, on nöyrä, auttaa muita, elää "nätisti", ei valita, ottaa vastaan mitä elämä tuo, kun ei kai sitä kauheesti voi mihinkään vaikuttaa..... mutta niin.... onko silläkään loppujen lopuksi väliä. Me ollaan yksiä muurahaisia jos sitäkään maailmankaikkeudessa, kenties ainutlaatuisia, mutta loppujen lopuksi emme mitään. Isossa kuvassa. Helposti pyyhkäistävissä pois..... Niinkuin me murskaamme muurahaisen niin voi meidät viedä maanjäristys/ salama/ petoeläin/ lajikumppani/ asteroidi/ pyörremyrsky...... eikä luonnonvoimat tunne sääliä niinkuin emme mekään monesti sitä muurahaista kohtaan.
Ajatteleeko se muurahainen samoin? Sen maailman tulvista/jättiläisistä/myrskyistä....
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti