Mä käyn terapiassa. Monesti on tullut puheeksi hylkäämisen tunne. Mun elämä tuntuu olevan jatkuvaa "hylkäämistä", lapsesta asti.
Ja taas ne tunteet kolkuttelee.
En tiedä kuinka suhtautua....
Mulla on suhteissa ollut usein tunne, että jään toiseksi. Kavereille, viinalle tms.
Nykyään kyllä arvostan yksinäisyyttäkin, jos toinen haluaa omaa aikaa oon mielelläni Yksin. (Mutta todellisuudessa oon yleensä lasten kanssa silloin enkä ihan parasta seuraa.)
Helposti nousee ahdistus pintaan, tunteet siitä että ei riitä/on huono....
Mutta nyt, sen lisäksi, kun toinen valitsee juomisen ja juhlimisen sen parissa herää mietteet... Voiko absolutisti ja normaali alkoholiajuova ihminen tulla toimeen? Ei vain tästä syystä vaan muistakin herää myös kysymys, että onko yhdessäasuminen missään vaiheessa mahdollista?
Mä oon niin monesti huomannut kuinka ihmisiä hävettää (?) juoda raittiin läsnäollessa ja seuraa pakenemisreaktio. (Asiaa ei varmaankaan auta jos ko raittiilla on hyvinkin jyrkkiä mielipiteitä niin alkoholista kuin huumausaineistakin).
Ja kaiken lisäksi mulla iskee lukot päälle, en tiedä mitä sanoa, miten olla, miten suhtautua.... niin juomiseen kuin vaikka siihen, että toinen kokee mun naurun ärsyttävänä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti