"Mitä kuuluu?"

Sain tässä taannoin palautetta siitä kuinka vaikuttaa etten ole kauhean kiinnostunut mitä ihmisille kuuluu.

Olen tässä pohtinut asiaa suunnalta jos toiselta ja ihmisiä.
Töissä on ihmisiä, jotka muistaa asioita sinusta joita et aatellut heidän muistavan. Viikonlopun jälkeen joku kysyykin miten joku asia meni mistä olit puhunut ennen viikonloppua. Joskus seuraat toisten ihmisten keskusteluja kuulumisista.
Mä koen sen jotenkin oudoksi. Joidenkin ihmisten joko uteliaisuus tai kohteliaisuus vaikuttaa melkein jopa flirtiltä, vaikkei sitä ole. Mutta yleensä vastaavaa kiinnostusta kohtaa vain kun joku on ihastunut tai jotain.
Mä en tiedä oonko milloin viimeksi kohdannut samanlaista kiinnostusta toisten asioihin. Ehkä mä oon ollu niin kauan "yksin", että mä oon aivan hukannut sosiaaliset taidot, eikä kukaan oo ollut kiinnostunut mun asioista.
Mä en osaa ees vastata jos joku kysyy "Mitä kuuluu?" (...mmmh... sä et tiijä mitään mun elämästä, mitä mä vastaan.... "hyvää...?" ja se siitä keskustelusta... Tai sitten "joo no rahat on ihan loppu ja terveys reistaa plaaplaaplaaa plaaaplaaaa....." Ja toinen on ihan -akward- liikaa informaatiota!)

Mulla on yksi ainut ihminen, jolta säännöllisen epäsäännöllisesti kysyn, että "Miten menee?"

En mä sano ettei mulla kiinnosta mitä muille tapahtuu, mun ei vaan useimpien kohdalla ole välttämätöntä tietää. Jos joku puhuu mulle niin kyllä mä kuuntelen ja kyselen lisätietoja.
Se vaan ei kuulemma ole jotenkin kohteliasta.... tai että normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu, että sä kyselet mitä kuuluu. Ehkä mä en hallitse SmallTalkkia.... Ehkä mä en osaa jutella ns turhanpäiväisiä. (Tää kyllä kuulostaa just siltä, että mua ei kiinnosta)

Mutta mä veikkaan, että kohta saa yks jos toinenkin opetella niitä sosiaalisia taitoja, kun mä edelleen olen sitä mieltä, että some tappaa niitä.

Kyllästyminen

Mulla on taas vaihteeksi sellainen olo, että oon kyllästynyt kaikkeen. En toki elämään!
Ihmiset kyllästyttää, some saa kaikki käpertymään ruutujensa ääreen. On helppo nähdä kaikkien kuulumiset, joten ei jää tarvetta kysyä "Miten menee?" Sit kuitenkin monikin voi julkisesti kertoa toista tarinaa mikä on totuus. Tai joku haluis kummiski vaan nähdä oikeasti muita ihmisiä.
Sen lisäks ihmisistä on tullu kylmiä, välinpitämättömiä. Tai sitten mun ympäristössä on jotain vikaa....
....tai mussa on jotain vikaa....

Kyllästyttää vaikeus tehdä töitä yksinhuoltajana kun lapset on semmoisessa väliinputoajaiässä eikä apuja tuu mistään. Tarjotaan kyllä tukiperheitä yms "Jos sä tarvitset omaa aikaa" (tunnin).  Eikä kukaan käsitä että mä en tarvii yhtään enempää omaa aikaa, mä tarviin mahollisuuden tehdä töitä ja saada palkkaa! Ja kaikki levittelee käsiään ettei voi auttaa siinä asiassa.
Ainiin, mutta mähän olen sairas. Mun pitäs ylipuhuu joku palkkaa mut. "Ette te ees huomaa, että mussa on jotain vialla"

Kyllästyttää toiset osapuolet mun elämässä, pakolliset kanssakäymiset, jotka on kovaa vauhtia kehittymässä kammoksi. Siihen ettei mihinkään voi luottaa ja tukeutua. Syystä ja syyttä.

Jatkuva kituuttaminen.

Kyllästyttää asunto, ympäristö, paino joka ei halua laskea.....

...on mennyt hetki....

Miksihän jätin kirjoittamisen..... Ehkä oli liian rankkaa.

Jos palais tähän, jos se auttaisi pysymään poissa kirotusta Facebookista. Mä oon niin miettinyt millaiseksi some on tehnyt ihmiset, mutta nyt ei ole aika kirjoittaa siitä. Ei vielä.

Mä en tiedä tuleeko kukaan koskaan lukemaan näitä. En todellakaan ole jakamassa linkkiä minnekään. Tästä tulee mun julkinen päiväkirja, paikka jonne saan kertoa ajatukseni, puhdistaa mieleni. Kukaan ei mua IRL kuuntele kuitenkaan.

Mä oon hirveesti miettiny itteeni (itsekäs paska.... 😒 ). Onkohan niin että nämä muutamat vuodet on tehneet sen etten osaa enää olla ihmisten kanssa.
En osaa hankkia ystäviä, enkä varsinkaan pitää niitä.
Seurustelemisestakaan ei tunnu tulevan mitään kaikkien epäonnistumisien jälkeen. Tuntuu että mun koko ajatusmaailma on aivan ylösalaisin, oon pitänyt itseäni tietynlaisena ihmisenä, mutta nyt en enää tiedä yhtään mitä mä olen. Mikä on oikein ja mikä väärin, miten mun pitäis ajatella ja suhtautua asioihin, että se olis oikein. Megaluokan identiteettikriisi?