Näin kulutan aikaa

Mmmh..... mistähän mä taas sain päähäni tämmöstä, mutta mietiskelin asioita mitä ihmiset tekee päivän aikana....
Ja omia juttuja mitä haluais tehdä iltasella... piirtää, lukea, askarrella, tehä käsitöitä...... ja sitten mietin kuinka sitä päivällä valittelee että aika loppuu kesken kaikkien kotitöiden ja lastenhoidon keskellä ja illalla "kulutat aikaa"..... Teet kaikenlaista "turhanpäiväistä "....
Mitenhän mä selittäisin.....
Ihmiselo kestää ajan x, ja mitä sulta odotetaan yhteiskunnan puolelta, mikä ihmisen tehtävä on tai merkitys, mikä merkitys on yksilön elämällä.... pitäisikö sun käyttää koko aikasi johonkin joka täyttää sun tehtävää elävänä olentona (syntyä, jatkaa sukua, kuolla?) vai pitäskö sun nauttia siitä että oot olemassa ja tää on ainut elämä, ottaa ilo irti, tehä asioita joista tykkäät, mutta joista ei oo mitään hyötyä "ihmisen kannalta".
Mulla on vähän sellainen kaikki-on-turhaa-fiilis.... ei sillä lailla masentuneella tavalla vaan jotenkin tuntuu vaan siltä... että ihminen pitää tärkeänä asioita joilla ei oikeestaan  oo mitään merkitystä.
Tai sitten musta on hassua, että ihminen ajattelee ja tiedostaa eikä toimi vaan jonkin luonnon luoman vaiston varassa kuten muut eläimet tuntuu tekevän.
Tai vaan nuku kun ei ole muuta.....
(Uni olis kyllä kiva juttu....)

Alkoholiahdistus

Mä olen aivan natsi mitä tulee alkoholinkäyttöön, varsinkin Jouluna.... Varsinkin Lasten läsnäollessa.
Tänä Jouluna havahduin epätoivon tunteeseen siitä kuinka voin pitää lapset erossa Joulusta, joka pyörii alkoholin ympärillä.
Kun ilmeisesti muut ihmiset mieltää alkoholin kuuluvan jouluun.... tai oikeastaan kaikkeen. Tämä epätoivo alkoi kasvaa jo itsenäisyyspäivän tienoilla, kun ihmiset olivat lähdössä sitä viettämään ja puheissa kuului viinit, kuohuvat, oluet ym ja minultakin kysyttiin mitä meinaan nauttia juhlan kunniaksi.... "...en ole juonut kymmeneen vuoteen..." ja reaktio oli hämmästynyt/epäuskoinen ilme "...ai...?" ja useamman kerran seuraava ajatus on että onko minulla ollut alkoholiongelma.... Ei, minulla ei ole koskaan ollut alkoholiongelmaa.

Joulupöytään "kuuluu" viinit, kaljat ym. Ruoissa, jälkiruoissa, konvehdeissa käytetään alkoholia..... ja se on normaalia.... muille.
Ei minulle. En näe sille mitään perusteltua ja järkevää syytä, en näe mitään syytä täyttää Lasten Joulua, Lasten juhlaa, alkoholilla. Varsinkaan kun todellisuudessa ihminen ei edes Tarvitse alkoholia mihinkään. (Paitsi puhdistamiseen yms, mutta normaaliin ravitsemukseen).
....samaa tietysti voisi sanoa tupakasta, karkeista, limusta, kahvista.....

...miehet....

Tänään olen miettinyt huvittuneena miehiä mun elämässä.

Oli yksi tyyppi johon olin ihastunut n 10 vuotta, meillä ei koskaan ollut mitään ja ko tyyppi puhui ettei ehkä ole seurustelevaa tyyppiä..... kummasti on nytkin parisuhteessa, niinkuin on ollut useammankin kerran tässä hänet tuntiessa.
Juu tiedän, että tää "ei seurustelevaa-tyyppiä" koski vaan mua. Olisko ollu helpompaa sanoa ettei kiinnosta tai muuta sellaista. 😆

Yksi exä on seurustellut nyt vuoden. Joskus muistelen häntä kaiholla, kunnes tulen järkiini.

Yksi exä petti mua.... huhu kertoo että nykyisensä saattaa olla kans vähemmän uskollista sorttia, vaikka esittää muuta. Karma?

Ja minä.... Olen ilmeisesti niin hajalla kaikesta että on lähes mahdotonta uskoa että joku säilyisi, että mä riittäisin. Ilmeisesti musta on tullut "kylmä"... ("ai mulla ei oo väliä, sulle olis ihan sama oonko mä tässä vai en?!" ... Tietenkin mua surettaa jos joku lähtee, mutta mä oon niin tottunut ja turtunut siihen. Elämä jatkuu tapahtu mitä tapahtu. )
Kyllä mä tunnen, kyllä mä pelkään pettämisiä ym ärsyttävyyteen asti.... ehkä mä ärsytän jopa tahallani, testaan toista onko se nyt tosissaan..... ja sitten ne lähtee....
En mä osaa olla "normaalisti" enää.
Mikään ei tunnu luonnolliselta enää. Koska joka asia pitää miettiä ja pyöritellä päässä.

"Mitä kuuluu?"

Sain tässä taannoin palautetta siitä kuinka vaikuttaa etten ole kauhean kiinnostunut mitä ihmisille kuuluu.

Olen tässä pohtinut asiaa suunnalta jos toiselta ja ihmisiä.
Töissä on ihmisiä, jotka muistaa asioita sinusta joita et aatellut heidän muistavan. Viikonlopun jälkeen joku kysyykin miten joku asia meni mistä olit puhunut ennen viikonloppua. Joskus seuraat toisten ihmisten keskusteluja kuulumisista.
Mä koen sen jotenkin oudoksi. Joidenkin ihmisten joko uteliaisuus tai kohteliaisuus vaikuttaa melkein jopa flirtiltä, vaikkei sitä ole. Mutta yleensä vastaavaa kiinnostusta kohtaa vain kun joku on ihastunut tai jotain.
Mä en tiedä oonko milloin viimeksi kohdannut samanlaista kiinnostusta toisten asioihin. Ehkä mä oon ollu niin kauan "yksin", että mä oon aivan hukannut sosiaaliset taidot, eikä kukaan oo ollut kiinnostunut mun asioista.
Mä en osaa ees vastata jos joku kysyy "Mitä kuuluu?" (...mmmh... sä et tiijä mitään mun elämästä, mitä mä vastaan.... "hyvää...?" ja se siitä keskustelusta... Tai sitten "joo no rahat on ihan loppu ja terveys reistaa plaaplaaplaaa plaaaplaaaa....." Ja toinen on ihan -akward- liikaa informaatiota!)

Mulla on yksi ainut ihminen, jolta säännöllisen epäsäännöllisesti kysyn, että "Miten menee?"

En mä sano ettei mulla kiinnosta mitä muille tapahtuu, mun ei vaan useimpien kohdalla ole välttämätöntä tietää. Jos joku puhuu mulle niin kyllä mä kuuntelen ja kyselen lisätietoja.
Se vaan ei kuulemma ole jotenkin kohteliasta.... tai että normaaliin sosiaaliseen kanssakäymiseen kuuluu, että sä kyselet mitä kuuluu. Ehkä mä en hallitse SmallTalkkia.... Ehkä mä en osaa jutella ns turhanpäiväisiä. (Tää kyllä kuulostaa just siltä, että mua ei kiinnosta)

Mutta mä veikkaan, että kohta saa yks jos toinenkin opetella niitä sosiaalisia taitoja, kun mä edelleen olen sitä mieltä, että some tappaa niitä.

Kyllästyminen

Mulla on taas vaihteeksi sellainen olo, että oon kyllästynyt kaikkeen. En toki elämään!
Ihmiset kyllästyttää, some saa kaikki käpertymään ruutujensa ääreen. On helppo nähdä kaikkien kuulumiset, joten ei jää tarvetta kysyä "Miten menee?" Sit kuitenkin monikin voi julkisesti kertoa toista tarinaa mikä on totuus. Tai joku haluis kummiski vaan nähdä oikeasti muita ihmisiä.
Sen lisäks ihmisistä on tullu kylmiä, välinpitämättömiä. Tai sitten mun ympäristössä on jotain vikaa....
....tai mussa on jotain vikaa....

Kyllästyttää vaikeus tehdä töitä yksinhuoltajana kun lapset on semmoisessa väliinputoajaiässä eikä apuja tuu mistään. Tarjotaan kyllä tukiperheitä yms "Jos sä tarvitset omaa aikaa" (tunnin).  Eikä kukaan käsitä että mä en tarvii yhtään enempää omaa aikaa, mä tarviin mahollisuuden tehdä töitä ja saada palkkaa! Ja kaikki levittelee käsiään ettei voi auttaa siinä asiassa.
Ainiin, mutta mähän olen sairas. Mun pitäs ylipuhuu joku palkkaa mut. "Ette te ees huomaa, että mussa on jotain vialla"

Kyllästyttää toiset osapuolet mun elämässä, pakolliset kanssakäymiset, jotka on kovaa vauhtia kehittymässä kammoksi. Siihen ettei mihinkään voi luottaa ja tukeutua. Syystä ja syyttä.

Jatkuva kituuttaminen.

Kyllästyttää asunto, ympäristö, paino joka ei halua laskea.....

...on mennyt hetki....

Miksihän jätin kirjoittamisen..... Ehkä oli liian rankkaa.

Jos palais tähän, jos se auttaisi pysymään poissa kirotusta Facebookista. Mä oon niin miettinyt millaiseksi some on tehnyt ihmiset, mutta nyt ei ole aika kirjoittaa siitä. Ei vielä.

Mä en tiedä tuleeko kukaan koskaan lukemaan näitä. En todellakaan ole jakamassa linkkiä minnekään. Tästä tulee mun julkinen päiväkirja, paikka jonne saan kertoa ajatukseni, puhdistaa mieleni. Kukaan ei mua IRL kuuntele kuitenkaan.

Mä oon hirveesti miettiny itteeni (itsekäs paska.... 😒 ). Onkohan niin että nämä muutamat vuodet on tehneet sen etten osaa enää olla ihmisten kanssa.
En osaa hankkia ystäviä, enkä varsinkaan pitää niitä.
Seurustelemisestakaan ei tunnu tulevan mitään kaikkien epäonnistumisien jälkeen. Tuntuu että mun koko ajatusmaailma on aivan ylösalaisin, oon pitänyt itseäni tietynlaisena ihmisenä, mutta nyt en enää tiedä yhtään mitä mä olen. Mikä on oikein ja mikä väärin, miten mun pitäis ajatella ja suhtautua asioihin, että se olis oikein. Megaluokan identiteettikriisi?